Onko omalla kohdalla jo uusi traileri tsekattu?;) Jos ei, tee se NYT! Itse olen todella vaikuttunut; jälleen kerran. Uskomatonta, miten edellisestä, todella mahtipontisesta trailerista saatiin vieläkin vaikuttavampi...! (Edellinen traileri, ensimmäinen sellainen Vihan Liekit-elokuvasta, julkaistiin siis about 3kk sitten MTV Movie Awards -gaalassa) Taas kerran sain kylmät väreet, ja tunnelma oli samaan aikaan hyvin synkkä, mutta upea. Epätoivo oli puhutteleva, mutta myös toivo pilkahteli vaikuttavien, selvästi varttuneen Primin (Willow Shields) sanojen siivittämänä. Melkoista tunnelatausta taitaa olla luvassa syksyllä, ja lisäksi puku- ja tekniikkaloisto näytti olevan parhaimmillaan, puhumattakaan loistavista näyttelijäsuorituksista. Ei voi kuin sanoa, että päähenkilö, Oscarinkin tänä vuonna voittanut Jennifer Lawrence (Katniss) todellakin on liekeissä, ja saa koko elokuvan leimuamaan kirkkaalla liekillä. Henkeäsalpaavaa jo nyt, ja ohjaajan vaihtuessa taitaa etenkin visuaalisten seikkojen taso nousta taas asteen korkeammalle. Breathtaking <3
Check the trailer out here! http://www.thehob.org/2013/07/the-new-catching-fire-trailer-is-here.html
>> Catching Fire -paneelin 30 minuutin haastattelu: http://www.thehungergamers.net/2013/07/video-watch-the-full-30-minute-catching-fire-panel-with-the-cast-at-comic-con-the-hunger-games.html?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
>> haastattelut: Jennifer, Josh Hutcherson, Lenny Kravitz (with Sandango, ClevverTV, IGN):
http://www.thehungergamers.net/2013/07/the-hunger-games-catching-fire-cast-interviews-at-the-san-diego-comic-con-videos.html
>> haastattelut: Jennifer, Josh, Jena Malone, Lenny, Willow, Francis Lawrence (with Entertainment Weekly):
http://insidemovies.ew.com/2013/07/20/catching-fire-jennifer-lawrence-interview/
>> haastattelut: Jennifer, Jena, Francis, Jeffrey Wright (with Josh Horowitz >> btw, paras haastattelija, haha!) ) http://www.mtv.com/videos/interview/938786/catching-fires-sam-claflin-is-a-good-flirt-jennifer-lawrence-says.jhtml
>> haastattelu: Jennifer: http://www.youtube.com/watch?v=Lb0Y1J6wKpA&feature=youtu.be
Dodii, eiköhän tästä riitä iloa monelle vähäksi aikaa!:) (sorry, osa haastatteluista saattaa olla pariinkin kertaan...)
Syksyä odotellessa, ja sillä välin... Vihan Liekit -kirjan ja trailerin sekä ykkösleffan kanssa varovaisuutta, ettei kuluteta niitä ihan puhki;)
P.S. Ei siitä mihinkään pääse: Josh&Jennifer are hilarious, and so lovable. <3
P.P.S. Ainakin trailerin perusteella tässä(kin) elokuvassa tuo tulevaisuus-seikka on otettu mielestäni juuri sopivalla tavalla huomioon; moni asia vaikuttaa pitkälti samalta kuin nykypäivänä, mutta vain vielä asteen parempana ja uudenhohtoisempana. Tässä ei ole haettu vaikutelmaa tulevaisuudesta liian kanssa, ja se on ainakin visuaalisesti saatu näyttämään upealta -vaikkakin osa vyöhykkeistä on melko alkukantaisia, ja osa Capitolin asuista menee jo vähän yli, mikä kyllä sopii täydellisesti tähän. (pohdin ihan ykkösleffankin perusteella). Ja vaikka en yleisesti mikään kovin sci-fi, toiminta tai seikkailufani olekaan, tässä on taas itselleni täydellisesti sopiva leffa tulossa.